Game Över 5

Game Över on Lahden pääkirjastolla järjestettävä pelitapahtuma, jossa on mm. sadan karkin pokeriturnaus, SingStar-skaba, retropelinäyttely ja uusimmat konsolit ja pelit. Mukana myös Lahden Shakki, Suomen lautapeliseura, LeikkienShop ja Revision Games, joka on tehnyt lautapelin tulevasta IRONSKY-elokuvasta.
Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, tervetuloa!
Lasten kokemuksia pelaamisesta
Haastattelussa 8-vuotias Roma, 9-vuotias Kaisu-Inkeri ja kahdeksasluokkalaiset Henrik ja Aaro kertoivat pelitottumuksistaan ja pohtivat peleistä saatavia hyötyjä ja haittoja.
Lähde: Kirjastokaista.fi
Pelipäivä Vuosaaren kirjastossa
Vuosaaren kirjaston pelipäivässä sai suunnitella ja toteuttaa oman tietokonepelin. Kodu Game Lab:in avulla voi tehdä pelejä kirjoittamatta riviäkään koodia. Tekemiseen sai opastusta, joten yksin ei tarvinnut selvitä. Kahdeksasluokkalaiset Henrik ja Aaro auttoivat ja oli mukana yksi aikuinenkin opastaja. Kovaa tungosta ei päivän aikana syntynyt, mutta oli sitäkin valveutuneempia pelaajia. Ikärajat olivat hyvin tiedossa, liika pelaaminen aiheuttaa päänsärkyä ja peleistä voi oppia monenlaisia taitoja.




Norja voitti Angry Birds turnauksen
Pohjoismaisten kirjastojen välisessä turnauksessa Bergenin kirjaston asiakas Kristine Sjursen voitti Angry Birds turnauksen. Toiselle sijalle tuli Tanska ja kolmanneksi Ruotsi. Lue lisää täältä:
http://spilldag.no/2011/11/winners-of-angry-birds-nordic-game-day-tournament-2011/
Suomalaiset saavat lohdutukseksi ainoastaan tämän videon:
Pelipäivästä Kankaanpään Seudussa

Julkaistu Kankaanpään Seudussa 14.11.2011.
Teksti ja kuvat: Tiina Jönkkäri
Lautapelin viehätys
KANKAANPÄÄ. Ihastusta, oivallusta ja ratkaisuja. Siinä hyvän lautapelin ominaisuuksia, jotka viehättävät pelaamiseen tosissaan suhtautuvia.
Kankaanpään kirjasto juhlisti ensi viikolla vietettävää 150-vuotista taivaltaan jo lauantaina järjestelmällä kansallisen pelipäivän. Lautapelien ystävät saivat tuoda pelejä mukaan tapahtumaan, ja sitten istuttiinkin jo pelin äärellä sopivien pelikumppaneiden löydyttyä.
Heidi Aulu, Marianna Ferreira-Aula, Richard Gerhard ja Antti Pihlajamäki pelasivat innoissaan Carcassonne-peliä. Heidän mielestään lautapelipäivä oli kirjastolta hieno idea, ja he toivoivat päivästä perinnettä.

– On kiva pelata kavereiden kesken. Samalla jutellaan ja vaihdetaan kuulumiset, kertoi Heidi Aulu.
– Lautapelit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin tietokoneella pelattavat. Tässä peli on käsin kosketeltava ja peli vaatii myös ajattelua, jatkoi Antti Pihlajamäki.
– Luulin, että täällä olisi enemmän lapsia ja nuoria. Aikuiset sen sijaan näyttivät valloittavan pelipöydät, pohti Marianna Ferreira-Aula.
– Carcassonne on yksinkertainen, mutta hyvä peli porukassa pelattavaksi, kertoi Richard Gerhard.
Kirjasto halusi huomioida juhlinnassa kaikenikäiset kirjastonkäyttäjät ja siksi tarjottiin monipuolista ohjelmaa koko perheelle jo lauantaina.
Lautapelipäivä järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Jatkoa seuraa jos niin toivotaan. Kirjasto haluaa pitää yllä erityisesti vanhojen pelien pelaamistaitoja.
Kansallinen pelipäivä Kouvolan Sanomissa
Julkaistu Kouvolan Sanomissa 13.11.2011.
Teksti: Taru Rantanen, Kuvat: Lukas Pearsall
Oma päivä peleille
Kansallista pelipäivää vietettiin Kouvolan pääkirjastossa.
KOUVOLA. Mahjongia, Xboxia, miniatyyripelejä, Nintendoa ja lautapelejä. Siinä Kouvolan pääkirjaston ohjelmaa kansallisena pelipäivänä lauantaina.
Teemu Pesonen esittelee kiinnostuneille miniatyyripeliä.

— Tämä on Warmachine-miniatyyripeli. Erityiseksi sen tekee se, että siinä ei ole vakituista pelilautaa, vaan se kootaan itse, Pesonen selittää.
Vihreällä matolla lepää puita, rakennuksia ja erilaisia ukkoja. Aivan pienten lasten peli ei ole kyseessä.
— Kun osaa hävitä herrasmiesmäisesti, on riittävän vanha pelaamaan, Pesonen virnistää pelin ikärajasta.
Miniatyyripeleissä on käyttöä myös kielitaidolle, sillä säännöt ovat usein englanninkieliset.
VIEREISELLÄ PÖYDÄLLÄ Mahjongia pelaavat Einari Lavaste ja Kari Koski. Tämä peli ei kuitenkaan ole samanlainen kuin internetistä tai Photoplaysta löytyvät versiot.
Lavaste ja Koski selittävät heidän pelaamansa pelin olevan lähtökohta muille versioille. Oikeasti Mahjongia pelataan kahdesta neljään hengen voimin muovisilla palikoilla. Lavaste on harrastanut pelaamista vuoden, Koski kauemmin. Kouvolassa on muutama muukin lajin harrastaja, mutta lisää kaivataan.
— Se olisi positiivista, kun saisi lisää pelaajia. Saataisiin enemmän pelejä aikaiseksi, Lavaste pohtii.
KIRJASTON nuortenosastolla alakouluikäiset pojat istuvat sohvalla ja tuijottavat ruutua. Meneillään on FIFA 2012 -turnaus, josta voittajalle on luvassa palkinto.
Kansallista pelipäivää pääkirjastoon järjestelemässä ollut kirjastovirkailija Ilona Lamminen toteaa tänä syksynä hankitun pelikonsolin olleen kovassa käytössä.
Toisin kuin usein luullaan, pelaaminen on yhteisöllistä puuhaa.
— Yhdeksän kymmenestä pelaajasta kertoo saaneensa uusia ystäviä pelaamisen kautta, Lamminen huomauttaa.
Pelipäivästä päätellen pelien kirjo on valtava. Perinteisen Aliaksen ja Afrikan tähden lisäksi valittavana on paljon muitakin vaihtehtoja, myös Kouvolassa.
— Pitää vain osata kaivaa kivien alta, Lamminen opastaa.





